Pennut täyttivät keskiviikkona kuusi viikkoa. Alkavat olla hurjan isoja jo.. Kohta pennelit muuttavatkin kasvattajan luo,josta jokainen toivottavasti matkaa pian oman ihmisensä kotiin. Eräs ystäväni laittoi ilmaan nyt niin hurjalta tuntuvan ajatuksen. Noista jokaisesta tulee joskus jonkin se OMA koira,se paras ja hienoin. <3 Ainakin olen yrittänyt turvata niille mahdollisimman hyvän alun elämään. Pureminen on vieläkin aika pinnassa kun 11 kanssa on aika hankalaa saada pureminen aisoihin :) Mutta hyvä alku on jo. Jokainen vielä vuorollaan kokeilee voiko nenästä napata kun istun pentujen kanssa lattialla. Leluja saisi olla kaikki taskut ja housun puntit täynnä vaihtokauppaa varten.
Tästä olenkin saanut kuulla miten väärin teenkään kun kiellän pentuja hyökkäilemästä kimppuun. Luulen kyllä että jokainen omassa kodissaan saa pennun herkästikkin puremaan nilkkoja ja ranteita niin halutessaan! :D Eivät nämä nimittäin paljon yllytystä tarvitse,sen verta veijareita ovat. Yksi koiristani oli minulle tullessaan aivan kamala.Se puri aivan päättömänä kaikkea. Monet kerrat lapsi itki kun nilkat oli verillä pienistä naskali hampaista.
Enää nämä pienet beussilapset eivät kestä missään! Liekkö äitinsä peruja vai mitä,mutta niitä ei paljon esteet pidättele. Epäilinkin välillä liekkö sekoittunut matkalla oravaa geeneihin. Nalahan meillä aukoo portit ja ovet niin halutessaan.Ihme että koiratarhassa on vielä kestänyt.
Viikko sitten saatiinkin lapsille uusi tuttavuus,Kiinanharjakoira Reino. Reino oli oikein hieno nuori mies! Lapset toki eivät oikein ymmärtänyt Reinon juttelua ja leikkiin kutsua vaan pää kallellaan ihmettelivät moista otusta. On se ihmeellinen maailma.
Yleensä kun siivoan pentuhuoneen laitan pennut syömään ja tarpeilleen ulos, ei mene kauaakaan kun pennut ovat oven takana tarpeensa tehtyään. Tiistai aamuna niitä ei näkynyt missään! Hetken kummasteltuani ja kutsuttuani niitä lähdin kävelemään talon viertä etuovelle. Siellähän ne. Kaikki nätisti rivissä että tästä jos sisään päästäisiin.Eikä puhettakaan että kukaan olisi tullut perässäni pentuhuoneen ulko-ovelle :D Nopeasti oppivat moiset. Sen jälkeen niitä on turha ollut edes huudella kun tietää jo missä ne ovat. Aurinkoiset aamut ovat selkeästi lapsien lempi aikaa. Ne riekkuvat pihalla ja ottavat isoja kiinni. Fonz ja Nalakin ovat intoutuneet leikkimään taas kun pahaiset pikkukakarat. Uskomattoman hienosti ne väistäävät leikeissään pentuja. Viikonloppuna vuorossa onkin pentujen sirutus ja pentutarkastus. Ihana Martina lupasi tulla kotiin sen tekemään joten ei tarvitse koko laumaa viedä klinikalle. Ei meillä kyllä parempaa eläinlääkäriä voisi olla <3
